Kristiinan Helluntaiseurakunnan






PÄÄKIRJOITUS


Jeesus vaeltaessaan maan päällä teki aina sitä, mikä oli ihmisille sillä hetkellä tarpeellisinta. Jos väellä oli nälkä, hän ruokki heidät, vaikkei hänellä Martan keittotaitoa ollutkaan. Sopivasti syöneenä oli taas kiinnostavaa jatkaa tutustumista Elämän Leipään. Kun opetuslasten pääsy temppeliin meinasi estyä, Jeesus käski käydä ongella, jotta saataisiin ensimmäisen kalan suusta hopearaha temppeliveroa varten. Olisi luullut, että Matteus-publikaanilla olisi ollut vielä pikkuisen ylimääräistä vanhoista bisneksistä. Ei vain ollut – eikä opetuslapsia ollut syytä asettaa häpeään. Syntiselle naiselle Jeesus antoi kaikki synnit anteeksi kerralla: ”Mene, äläkä tästedes syntiä tee.” Nainen lähti suuresti iloiten jatkamaan elämäänsä, eikä hänen varmastikaan tehnyt mieli palata entiseen. Moni sairas huusi apua Jeesukselta tai sitten ihan hiljaa hiipi koskettamaan hänen viittaansa. Olipa lähestymistapa mikä tahansa, avunpyytäjät saivat sen, mitä tarvitsivat. Eivät ainoastaan ruumiin terveyttä, vaan he kokivat Jeesuksen kautta myös pelastuksen.

Kun lukee menneistä suurista herätyksistä, niissä on poikkeuksetta esiintynyt Jumalan voimallisia tekoja. Ihmiset ovat kokeneet Jumalan parantavaa voimaa ja sitä kautta ovat ymmärtäneet, että Jumala ei heitä tuomitse eikä heidän tarvitse hyvittää Jumalaa, vaan Jumala rakastaa heitä. Monissa kulttuureissa tosin ”helpottaa” uskomista parantumiseen se, että on totuttu käymään hakemassa apua sairauksiin joltakin poppamieheltä. Kun sitten Elävä Jumala ilmestyy palvelijoittensa kautta, niin myös pelastussanoma saavuttaa ihmiset.

Jesaja näki kärsivän palvelijan: hän kantoi meidän kipumme, otti taakakseen meidän sairautemme. Hän kärsi rangaistuksen, jotta meillä olisi rauha, hänen haavojensa hinnalla me olemme parantuneet. Jesajan kautta annetut sanat toteutuivat lähes kahdeksansataa vuotta myöhemmin. Me saamme ristin tältä puolelta katsoa samaa näkyä, jonka Jesaja näki. Meidän Vapahtajamme ei ollut ainoastaan keskimmäisellä ristillä, vaan aikajanalla meidän ja Jesajan välissä, ja me katsomme samaan Vapahtajaan kuin Jesaja. Kuinka lohdullista onkaan askeltaa vanhanliiton pyhien kanssa, katsella heidän kanssaan Jumalan suuria salaisuuksia. Jumala ei ole koskaan tarvinnut tahtonsa toteuttamiseen superman-ihmisiä, vaan palvelijoita, joille tunnusomaista on, että he kulkevat Jeesuksen seurassa. Seura tekee aina vaikutuksen ympäristöönsä. Kunpa Jeesuksen seuraamisen vaikutus näkyisi aina meissä. Jeesuksen tapa vetäytyä yksityiseen keskusteluun Isän kanssa olkoon meillekin ohjenuorana.

Meillä tuskin kenelläkään on uskoa edes sinapinsiemenen vertaa, koska vuoret kummasti pysyvät paikallaan. Yhdessä voimme kuitenkin suunnata uskomme Jeesukseen ja rukoilla entistä palavammin, että usko, jonka Jeesus vaikuttaa, antaisi monille heidän jäsentensä terveyden. Toivottavasti näemme armon vuonna 2011 monien ihmisten pelastuvan ja parantuvan sairauksistaan. Vedotaan yhdessä Jumalan oikeudenmukaisuuteen ja vanhurskauteen! Siunattua matkaa Jeesuksen seurassa!

Antero


MATIN JUHLAT 17.10.2011


Hautasen Matti täytti 65 vuotta 11.10., ja seuraavana sunnuntaina tapahtunutta juhlittiin Saalemissa. Matilta juhlat onnistuttiin pitämään etukäteen salaisuutena, Anelmalle asiasta oli ”täytynyt” kertoa muutamaa päivää aikaisemmin. Etukäteen juhlat oli virallisesti – lehti-ilmoituksessakin – ilmoitettu ”asuntopäädyn” remontin jälkeiseksi avajaisjuhlaksi ja lähetysmyyjäisiksi.

Hyvät oli juhlat! Meitä oli paikalla yli 50 henkeä, ohjelmaa oli monenlaista ja tarjottavat kokouksen jälkeen olivat hyviä. Matin ja Anelman molemmat tytöt lapsineen ja puolisoineen olivat myös paikalla Jyväskylän seudulta. Olivat olleet käymässä Matin ja Anelman tykönä sunnuntaina, mutta ”lähteneet” ennen kokousta takaisin ”kotiin”. Oli Matilla yllättynyt ilme, kun istuivatkin etupenkeissä vastaanottamassa päivänsankaria!

Antero juonsi juhlat. Martti ja Aino lauloivat ensin onnittelulaulun. Sitten me kaikki pääsimme onnittelemaan Mattia (ja Anelmaa) henkilökohtaisesti. Vuosien kunniaksi oli hankittu 65 ruusua, jotka olivat Jonnan ja Samun hallussa salin etuosassa. Otimme heiltä ruusun ja ojensimme sen Matille tai Anelmalle.

Sitten oli Maaritin ja Katrin vuoro: yhdessä esitetyt kaksi laulua ja Maaritin runo. Jarmo jatkoi siitä; yhteisistä kalastusreissuistakin oli puhetta.

Matin ja Anelman ystävät Viljo ja Aila Kauhajoelta oli kutsuttu mukaan juhlaan. Viljo puhui Jarmon jälkeen; yhteisistä reissuista oli juttua. Ja Viljon jälkeen oli Juhan vuoro; kertoi mm. leirimuistoista.

Anne toi juhlaan Pirkon terveiset Hongkongista. Antero jatkoi tästä, ja luovutti puheenvuoronsa päätteeksi seurakunnan Kiinasta tilatun lahjan Matille.

Sitten olikin Matin vuoro. Puhetta valmistellessaan Matti oli tietenkin ajatellut varsinkin valmistunutta remonttia ja sen mukanaan tuomaa uutta kokoontumistilaa, mutta loistavasti sopivat Matin sanat myös tähän vähän laajempaan juhlaan. Kuoro lauloi päätöslaulun, ja sitten Antero kutsui juhlaväen toiselle puolelle kakkukahville. Pitkään viihtyivät monet paikalla ”virallisen” osuuden jälkeen. Ja lähetysmyyjäisistä saivat monet hyviä joululahjoja, tai muuten vaan tarpeellisia asioita.


”ASUNTOPÄÄDYN” REMONTTI VALMISTUI MATIN JUHLIIN

Kymmenkunta vuotta toiminut kirpputori lopetti toimintansa keväällä 2010. Kirpputori tyhjennettiin Anteron 60-vuotisjuhliin huhtikuun alkupuolella, ja sen jälkeen tässä entisessä ”asuntopäädyssä” alkoi remontti. Purettiin seinää, levennettiin yhtä oviaukkoa, korotettiin toista… Monta viikkoa oli töitä tehty ahkerasti, ennen kuin purkaminen saatiin päätökseen. Siinä vaiheessa oltiin jo aika pitkällä. Kuten Matti sanoi: ”Nyt ei enää olekaan kesken kuin katto, seinät ja lattia.”

Varsinaiseen rakentamiseen päästiin kesän jälkeen: katto, seinät ja lattia… Kymmeniä työtunteja niihin kului, mutta kyllä lopputulos on sen arvoista! Nyt meillä on hyvä kokoontumistila, jossa voi järjestää monenlaista toimintaa: keskiviikon Sanan ja rukouksen iltoja, maahanmuuttajien raamattupiiriä, erilaisia juhlia… Keittiökin uusi ilmettään, kun Martti oli saanut ilmaiset keittiön kaapit. Seurakunnalle remontti ei tullut suoranaisesti maksamaan paria tonnia enempää; tosin jotkut materiaalit maksettiin suoraan seurakuntalaisten lompakoista.

Joka tapauksessa: on meillä nyt hyvä, viihtyisä ja toimiva kokoontumistila. Näissä tiloissa on hyvä järjestää pienempiä kokoontumisia!


HEIMO ENBUSKAN JOULUKONSERTTI 27.11.2010

Heimo Enbuska aloitti noin 20 joulukonsertin kiertueen ”Enemmän kuin tunnelmaa” Kristiinasta lauantaina 27.11. Konserttia oli etukäteen mainostettu mm. jakamalla 200 Hyvää Sanomaa ja lehtijutulla Suupohjan Sanomissa. Kulttuuritalo DUXissa järjestetyssä konsertissa olikin noin 75 osallistujaa, joista vain kolmasosa oli meidän seurakunnan väkeä.

Konsertissa kuultiin joululaulujen klassikoita, kuten Sakari Topeliuksen sanoittamat ”Varpunen jouluaamuna” ja ”Sylvian joululaulu”, mutta ohjelmistoon kuului myös uudempaa musiikkia. Uudempina lauluina olivat mm. Kassu Halosen ja Vexi Salmen yhteistyönä syntynyt ja nopeasti klassikon aseman saanut laulu ”Sydämeeni joulun teen”, Pekka Simojoen ”Tulkoon joulu” sekä Laaksosen veljesten tekemä ”Lumivalkeaa”.

Heimolle itselleen yksi mieluisimmista ja rakkaimmista joululauluista on Konsta Jylhän säveltämä Joululaulu.
- Siinä on aistittavissa jouluun kuuluvaa kaipausta ja odotusta, ja sen kokeminen on osaltaan elämän suurta rikkautta, Heimo pohti.

Yksi joulukonsertin kappaleista oli Heimon omaa käsialaa, ja sen hän on omistanut maamme veteraaneille.

- ”Jouluyön vartio” vie ajatukset ensimmäisen maailmansodan aikaiselle rintamalle ja sodan ensimmäiseen jouluun, jolloin sotilaat solmivat epävirallisen joulurauhan. Laulun teksti syntyi, kun vaimoni isä, sotaveteraani hänkin, oli vakavasti sairaana.

Monet olivat hyvällä tavalla liikuttuneita konsertista. Eikä pelkästään lauluista, vaan kenties vielä enemmän Heimon puheista laulujen välissä.

Konsertti järjestettiin yhteistyössä Aikamedian kanssa, ja konsertin jälkeen oli mahdollista ostaa luettavaa ja musiikkia itselleen tai joululahjaksi muille.


MUUTA SYKSYN 2010 AIKANA TAPAHTUNUTTA

Jarmo (Kivimäki) aloitti vanhimmistossa ja Juha (Välisalo) diakonina lokakuussa.

Nuorten tapahtuma Explosion Night järjestettiin DUXissa 25.9. Kahdessa kokoontumisessa oli kummassakin noin 80 henkeä, joista suuri enemmistö oli eri puolilta Etelä-Pohjanmaata.

Niilo ja Lara ovat järjestäneet maahanmuuttajille sekä Raamatun opetusta että suomen kielen opetusta. Maahanmuuttajien joulujuhlassa oli sali täynnä väkeä.

Latvalan Jussin kautta lähetettiin Itä-Viron köyhille perheille joulupaketteja.

Heimo Enbuskan lisäksi vierailijoina syksyn aikana olivat vapaakirkon evankelistat Maija Haikonen (elokuussa) ja Helena Penttilä, Kauhajoen helluntaiseurakunnan pastori Tero Koivisto ja Juhan isä Onni Välisalo Merikarvialta.


SEURAKUNNAN RUKOUSAIHEITA

  • Pirkko
  • armolahjat
  • maahanmuuttajatyö


DANIN KIITOKSET KULUNEESTA VUODESTA…

Oli mielenkiintoista viettää vuorotteluvapaa Kristiinan seudulla. Tämä oli Jumalan valmistama juttu juuri tähän ajankohtaan. Vielä en tosin tiedä, oliko tämä kymmenen kuukautta merkityksellisempi omalta kannaltani vai seurakunnan kannalta. Aika sen näyttänee.

Joka tapauksessa aika oli itselle opettavainen. Oli hyödyllistä olla mukana pienehkön paikkakunnan seurakunnassa, jossa voi olla tietoinen kaikesta siitä, mitä seurakunnan virallisessa toiminnassa tapahtuu. Tästä kokemuksesta on varmasti hyötyä tulevaisuudessa.

Kiitos kaikille kuluneista kymmenestä kuukaudesta! Kiitokset myös siitä, että sain monenlaista vastuuta seurakunnassa!

… JA TERVEISET TAMPEREELTA…

Mielessäni on kaksi asiaa. Ensinnäkin: Jokainen meistä voi olla Jumalan käytössä – Jumalan työtoverina. Voi olla, että ilman minun panostani tai ilman sinun panostasi joku asia Jumalan valtakunnassa jää tekemättä, tai sen tekeminen siirtyy jonnekin kauas tulevaisuuteen. Vanhassa testamentissa Nehemian elämä on tästä hyvä esimerkki. Israelin kansa oli ollut ns. pakkosiirtolaisuuden jälkeen omassa maassaan jo 90 vuotta, ennen kuin Jerusalemin muurit rakennettiin uudelleen. Jumalan puolesta ei varmasti ollut mitään estettä siihen, etteikö joku olisi voinut muurit rakentaa paljon aikaisemminkin. Raamattu ei asiasta kerro, mutta voi aivan hyvin olla jopa niin, että Jumala oli jo aiemmin kehottanut joitain ihmisiä rakentamaan sortuneet muurit. Mutta vasta kun Nehemia kuuli, minkälainen tilanne oli Jerusalemissa, alkoi tapahtua jotain, ja muurit tulivat lopulta rakennetuiksi.

Tätä esimerkkiä voidaan soveltaa aivan jokapäiväisen elämän asioihin, esimerkiksi kanssakäymiseen toisten ihmisten kanssa. Jumala saattaa kehottaa meitä puhumaan jollekin ihmiselle jonkun tietyn asian. (Mikä mahtava mahdollisuus olla Jumalan työtoverina!) Vaikka meillä suomalaisilla taitaakin usein olla taipumuksena vähätellä itseämme, niin saattaa olla, että juuri minulla tai juuri sinulla on paras mahdollisuus saada aikaan Jumalan tahdon mukaisia asioita jonkun toisen ihmisen elämässä. Ja vaikka joskus voi etukäteen todella jännittää ja melkein jopa pelottaa puhua jollekin ihmiselle Jumalan antamia sanoja, niin etukäteen koettu jännitys ei ole mitään verrattuna jälkeenpäin tulevaan tyytyväisyyden tunteeseen!

Toiseksi: sen lisäksi, että me jokainen yksilöinä voimme tehdä Nehemian tavoin niitä tekoja, jotka ”Jumala on edeltäpäin valmistanut”, tarvitaan myös seurakuntaa. Kristiinan seutu tarvitsee sitä ja koko Suomi tarvitsee sitä, että kristittyjen yksilöiden lisäksi myös seurakunta tunnetaan. Seurakunnan myötä meidän ihmisille puhumamme sanat ja tekemämme teot liittyvät suurempaan kokonaisuuteen. Kuten Apostolien teoissa on kerrottu ensimmäisestä kristillisestä helluntaista: Pietari astui esiin yhdessä muiden yhdentoista apostolin kanssa. Seurakunta voi myös kaikessa rikkaudessaan heijastaa yksilöä monipuolisemmin sitä, mitä Jumala on. Kun kerran seurakuntaa kutsutaan Kristuksen ruumiiksi, ja Jeesus tuli näyttämään meille, millainen Isä on, niin silloin seurakunnan tehtävänä on heijastaa sitä, millainen Jumala on. Joku voisi ajatella tällaisen meille ihmisille liian haasteelliseksi tavoitteeksi. Ja jos olisikin kyse vain meidän ihmisten kyvyistä, niin ylivoimaiseksi kävisikin. Mutta: Kristus meissä, Pyhä Henki meissä, Jumalan edeltä valmistamat teot meidän kauttamme… siinä on meillä työvälineitä.

Ja vielä lopuksi: Pidetään kiinni siitä, mitä olemme Jumalalta saaneet!

… ja muutama sana Seurakuntauutiset-lehdestä


On monta vuotta siitä, kun seurakunnassa on edellisen kerran ilmestynyt seurakuntalehti. Nyt on suunnitelmana, että Seurakuntauutiset ilmestyvät kolme kertaa vuodessa. Seuraavan numeron on tarkoitus ilmestyä vähän ennen kesää. Olen luvannut vastata lehden taittohommista.

Dani


SEURAKUNNAN SÄÄNNÖLLINEN TOIMINTA TALVEN JA KEVÄÄN 2011 AIKANA


Ehtoolliskokoukset


Hyviä uutisia –illat sunnuntaisin (ei kuukauden 1. sunnuntaina)

Sanan ja rukouksen illat

Raamattupiiri maahanmuuttajille

Maahanmuuttajien suomen kielen opetus

Naistenpiiri

Yhteiskristilliset rukousillat


ERITYISTAPAHTUMIA


Saalem ry:n vuosikokous su 20.2. klo 16

Pekka Reinikainen DUXissa la 26.2.

Maija Haikonen pe-su 4.-6.3.

Helena Penttilä pe-su 15.-17.4.

Milka Laaksonen pe-su 6.-8.5.

Hannu Lahtinen pe 13.5.



YHTEYSTIETOJA

Antero: 040 534 7200, Matti: 040 501 8824