Kristiinan Helluntaiseurakunta

Suvaitsevuus on ajan muotisana. Muista kielistä (engl. tolerance, ruots. tolerans) on suomeenkin tullut aikanaan sen synonyymi toleranssi eli sietokyky tai mittapoikkeama. Suvaitsevuuden alkuperäinen merkitys nykyaikana helposti hämärtyy. Ajatellaan, että suvaitsevuus on jokin tavoiteltava ja suositeltava asia: mitä enemmän suvaitaan, sitä parempi.

Nollatoleranssi kertoo enemmän suvaitsevuuden olemuksesta. Puhutaan esimerkiksi tieliikennekuolemien tai seksuaalisen häirinnän nollatoleranssista. Kun kuulee sellaisesta, tulee ensin mieleen, että utopiaa puhuvat, eihän koskaan päästä näissä asioissa nollaan, aina niitä hörhöjä riittää. Mutta kun ymmärtää toleranssikäsitteen, hoksaa, että tässä tarkoitetaan sitä, että ei pidä suvaita tai hyväksyä yhtäkään turha kuolemaa tai häirintää. Jokaiseen tapaukseen pitää puuttua.  Jos poliisilta kysyy, kuinka paljon saa ajaa ylinopeutta, niin vastaus on: ei yhtään. Suomen lainsäädäntö ei tunne ”sallittua ylinopeutta”. Pienistä ylityksistä ei tosin sakoteta, mutta se ei tarkoita, että se olisi silti sallittua. Nollatoleranssi on siinäkin.

Konepiirustuksessa on toleranssikäsite ollut käytössä vuosikymmenet ellei vuosisadat. Esimerkkinä pultin halkaisijan mitta- ja toleranssimerkinnät:

Tuossa M12 pultin tekijälle mitoitusohje. 11.8 mm on siinä ihannemitta, jota tavoitellaan. Mutta valmistuksessa on aina jonkin verran epätarkkuuttaa, joten toleranssilla ilmoitetaan, kuinka paljon suvaitaan poikkeamaa ylös- ja alaspäin. Toleranssi näkyy pienillä numeroilla. Ylempi +0.1 tarkoittaa, että pultti saa olla sen verran paksumpi ihannemitasta ja vastaavasti -0.1 sallii sen verran ohuemman halkaisijan. Niin kauan kuin tehdään toleranssin puitteissa pultteja, ne on käyttökelpoisia. Sitä paksumpi pultti ei enää mahdu mutteriin, liian ohut menee siihen liiankin hyvin, mutta kiristettäessä tai viimeistään tositilanteessa kierteet eivät kestä, pultti irtoaa ja voi tulla suurtakin vahinkoa.

Toleranssin perusmerkitys on se, että sillä on aina rajat. Kuvitellaanpa, että pultteja tehtäisiin vanhanaikaisesti käsinohjatuilla sorvilla. Miten suhtaudutaan työntekijään, joka jatkuvasti tekee toleranssia paksumpia pultteja. Tuleeko pomo taputtamaan päähän ja kehumaan, että voit olla ylpeä, kun noin paksuja pultteja teet ja katsokaa nyt toisetkin mallia. Entäs kaveri, joka tekee mahdollisimman lähellä optimimittaa olevia pultteja. Hänellekö heristetään sormea, että oletpa tiukkapipoinen ja suvaitsematon, tuollaisia ei täällä tarvita!

Raamatussa on suvaita-sanaa käytetty melko vähän. Ne pari kolme kohtaa on nekin lähinnä varoituksia ja nuhteita: ei pidä suvaita syntistä menoa seurakunnassa eikä suvaita, että meitä orjuutetaan. Suvaitsevuutta toki tarvitsemme uskovina, muuten kaikki yhteistoiminta oman ja toisten seurakuntien kanssa tulisi mahdottomaksi. Jos olen ymmärtänyt jonkin Raamatun totuuden, en voi vaatia, että jokaisen muunkin on ymmärrettävä se samalla tavalla, muuten en suostu yhteistyöhön. Esimerkiksi kaste: jos kannatan sitä, että kaste suoritetaan mahdollisiman tarkkaan Raamatun mukaisin edellytyksin ja kastetapakin suoraan Raamatusta, on minun suvaittava muitakin variaatioita asiasta silloin, kun Raamattu ei sitä erityisesti kiellä. Mutta itse noudatan mieluimmin Raamatun esimerkkiä kuin jotain versiota, joka poikkeaa siitä  kuvitellun toleranssin verran, koska en tiedä, miten suuri poikkeama saa olla.

Sen sijaan, että Raamattu käyttäisi toleransseja, se esitteleekin usein optimin eli täydellisen esimerkin. Sellainen oli myös Jeesus Kristus. Meitä kehoitetaan olemaan Jeesuksen seuraajia, mutta ei sanota että sallitaan jotain plus/miinus-toleransseja siitä. Jeesus kutsui itseään omiensa paimeneksi, joka kulkee lauman edellä. Kun Jeesus johdattaa meitä parasta tietä, ei ole meidän tehtävämme pähkäillä, minkähän verran voisi poiketa siitä Jeesuksen jalanjäljistä; kuinka lähelle rotkon reunaa voisi vasemmalle mennä tai kuinka liki piikkipensaita oikealle puolelle. Toki Jumala tietää meidät vajavaisiksi, mutta jos meille annettaisiin toleranssit, seurauksena olisi ns. lain alle joutuminen eli ulkoisesti tehdään tarkasti sääntöjen mukaan, mutta sisäinen ihminen ei ilolla seuraa Jeesusta. Vertauksessaan kadonneesta lampaasta Jeesus ilmoittaa, että harhaan joutunutkin lammas pelastetaan, jos se itse haluaa tulla pelastetuksi.

Raamatusta löytyy muitakin esimerkkejä, joissa ei poikkeamia eli toleransseja määritellä. Kehoitetaan mm. rukoilemaan lakkaamatta. Ei sanota, että pitää rukoilla seitsemän kertaa päivässä plus/miinus kaksi kertaa. ”Lakkaamatta” ei silti tarkoita mahdotonta tehtävää, pikemminkin kysytään, että et kai vain ole lakannut rukoilemasta. Rukous on yksi uskonelämän peruspilareista, siitä ei kannata luopua koskaan.

Toinen nykyajan virheistä, liittyen suvaitsevuuteen, on ihannetavoitteesta luisuminen. Raamatussa sanotaan: Älkää mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä. (Room 2:12) 

Mukautuminen on ihan eri asia kuin muuttuminen. Mukautuminen on muiden ihmisten painostukseen taipumista, ihmisen ulkopuolelta tulevaa. Muuttuminen on oman mielen uudistusta Jumalan tahdon mukaiseksi, vaikka se merkitsisi asettumista vastavirtaan ihmisten keskellä. Mukautuminen on virran mukana ajelehtimista, muuttuminen on ankkuroitumista kallioon, jota virta ei heiluta.

Leipuri ja mylläri

Kertomus pienyrittäjistä: leipurista, jonka tuotteena oli kilon painoinen leipä ja mylläristä, joka myi kilon pusseissa jauhoja. Leipuri tapasi ostaa jauhot mylläriltä ja mylläri osti muiden mukana leipiä leipurilta.

Kaupankäynti sujui vuosia hyvin, mutta pikku hiljaa leipurista tuntui, että mylläri huijasi: jauhopussi vaikutti pienenevän vuosi vuodelta. Niinpä hän veikin täyden pussin tarkistuspunnitukseen ja aivan oikein: ”kilon” pussi painoikin enää puoli kiloa. Hän kiiruhti myllärin luo ja haukkui tätä huijariksi. Mylläri oli ihmeissään, miten se voi olla mahdollista, hän tapasi säännöllisesti tarkistaa vaa’alla, että pussissa oli kilon verran jauhoa.

”Näytäpä se kilon punnus, jota käytät”, tivasi mylläri. ”Ei minulla ole punnusta, käytän vertailuun sinulta ostamaani kilon leipää”, vastasi mylläri, ”millainen punnus itselläsi on?”. Leipuri myönsi käyttävänsä punnuksena myllärin toimittamaa kilon jauhopussia. Näin oli vuosien saatossa kilo muuttunut. Muutaman gramman alitus ei sinänsä olisi paha, mutta virhe kumuloitui pikkuhiljaa, kunnes kilosta oli enää puolet jäljellä.

Jos meillä ei ole mitään absoluuttista kiinnekohtaa elämän perusasioille, seurauksena on luisuminen mukautumisen kautta. Mukautumisella ei ole mitään rajoja, se riippuu siitä, miten kovaan ääneen ihmiskunta ajaa asioita alas. Monet eivät ole arvojen alentumiseen tyytyväisiä, mutta kuvittelevat, että antamalla tässä periksi, tilanne rauhoittuu. Mutta asia onkin päinvastoin, tuloksena on, että käynnistyy seuraava vaihe ja sitä seuraava, kunnes alkuperäinen ihanne on niin kaukana, että siitä on tullut suvaitsemattomuuden kohde.

Raamattu on se kiinnekohta, kallio, joka pysyy. Mikä muu voisi olla uskonelämän perusta. Jos se on ihmisten puheet ja mielipiteet, ei sillä ole pohjaa, elävästä uskosta tulee mielikuvitususkonto, joka ajelehtii kuin kaarnalaiva tuulessa.

Jos ”pultintekijänä” koet, että elämäsi on luisunut kauas ihannemitoista, on verraton apu Jumalan armo. Liian paksu pultti laitetaan takaisin sorviin, terä painuu syvemmälle ja mittoihin päästään, vaikka se saattaa jonkin aikaa tuntua kipeältä. Entä alimittainen pultti, joka on joutunut romukoppaan. Sieltäkin Mestari kerää ne ja sulatusuunissa niistä tulee uutta raaka-ainetta ja vaikka se tie on rankempi ja aikaa vievä, on sieltäkin mahdollista päästä uudelleen sorvattavaksi.

Martti Palomäki