Usko, tiedon korkein aste

Uskovaisten perusarvoa, uskoa, jotkut vähättelevät sanomalla, että elämänkatsomuksen tulee perustua tietoon eikä uskoon. Tällaiset ihmiset helposti antavat uskon synonyymiksi luulon tai ainakin otaksuman.

Onko tieto sitten jotenkin jalostuneempaa kuin usko? 

TIETO

Mitä on tieto? Eri koulutusvaiheissa meille annetaan tietoa ja lisää löytyy kirjallisuudesta. Enkä selvimmän kuvan tiedon olemuksesta saa ajattelemalla internettiä, erityisesti Google-hakukonetta. Jos tarvitsee jostain asiasta tietoa, ei muuta kuin hakusana Googleen ja tietoa alkaa löytyä.

Onko tieto sitten oikea perusta elämänkatsomukselle tai yleensäkin valinnoille? Pelkkä tieto on vasta raaka-ainetta. Mitä enemmän saa tietoa, sitä todennäköisimmin sieltä löytyy se oikeakin tieto. Esimekriksi ruoka-aineiden terveellisyydestä löytyy joka mielipiteeseen sopivaa tietoa. Kahvi on myrkkyä tai sitten se on oikea superfood, voi on epäterveellisempää kun margariini – tai päinvastoin, jne,

LUOTTAMUS

Onkin niin, että tiedosta on hyötyä vasta, kun siitä erotellaan luotettava epäluotettavasta. Kriteerinä voi olla luottamus tietolähteeseen tai vaikka siihen, että saman suuntaista tietoa löytyy useammasta eri lähteestä. Tai voi päätellä, onko tieto perusteltu ja onko perustelu järkevää. Joka tapauksessa tieto on hyödytöntä ellei sitä jotenkin lajittele kriittisesti. Summittainen luottaminen ensiksi esille tulleeseen tietoon on venäläistä rulettia. Voi toki osua oikeaankin, mutta ei siihen järkeilyä tarvita, arvauksen puolelle se menee.

Onko sitten saavuttanut asiassa päätepisteen, kun on löytänyt tiedon massasta sen luotettavimman? Ei se hyödytä vielä. Jos olet hankkimassa tavaratalosta jotain tuotetta tai laitetta, etsit siitä tietoa netistä, luet käyttökokemuksia, puntaroit asiaa ja lopulta päädyt johonkin, joka on mielestäsi luotettavin ja sopivin tarkoitukseesi, ei asia ole sillä valmis. Jotain tarttis tehdäkin!

USKO

”Usko on luja luottamus”. Se on niin luja, että teoreettinen tieto, joka on punnittu luottamuksella, pannaan käytäntöön. Otetaan niin sanottu uskon askel ja hankitaan se tavara, joka on ollut harkinnassa ja josta on tehnyt selvitystyötä. Ei ole mitään hyötyä koko selvityksestä, jos ei uskalla sitten kuitenkaan sen mukaan toimia. Sanat usko ja uskallus ovatkin sukulaissanoja.

Uskon, luottamuksen ja tiedon hierarkiassa usko on ylimpänä. Tämä järjestys on mukana kaikissa valinnoissamme joko tiedostettuna tai tiedostamatta. Toki voidaan tehdä valintoja ilman tietoakin ja ilman tiedon luotettavuuden puntarointia. Silloinkin voidaan osua oikeaan, mutta useimmin kyllä tehdään väärä valinta. Onhan yleensä vaihtoehtoisia tietoja useita ja jos oletetaan, että vain yksi niistä on oikea tai paras, sen osuminen sattumalta kohdalle ei ole kovinkaan todennäköistä.

Ensin siis saadaan tavalla tai toisella tietoa, siitä valitaan luotettavin ja jos luottamus on kyllin luja, sitä kutsutaan uskoksi. Usko saa ”jalat alleen” ja panee asian käytäntöön.

Martti Palomäki