Kristiinan Helluntaiseurakunta

Ensimmäisen kerran juutalaiskysymys oli käsiteltävänä Suomen valtiopäivillä v. 1872. Silloin porvarissäädyn edustaja toivoi, että kaikki säädyt tekisivät "alamaisen pyyntöesityksen niiden säännösten lakkauttamisesta, jotka asettavat juutalaiset ulkopuolelle voimassa olevia lakeja". Tämä anomus ei johtanut muuhun tulokseen kuin että ääni oli noussut juutalaisten sorretun aseman puolesta.

Sen jälkeen on kysymys ollut esillä kaikilla valtiopäivillä, viimeksi vuonna 1897. Merkillisin pyyntöesitys tehtiin talonpoikaissäädystä v. 1885 valtiopäivillä, jotta jo niille valtiopäiville saataisiin armollinen esitys, mutta jos sitä ei saataisi, olisi hallituksen siihen asti noudatettava vuoden 1782 "juutalaisreklementtiä".

Kun muistamme, että tuo säännös antaa juutalaisille oikeuden asettua asumaan vain kolmeen kaupunkiin Ruotsissa ja sallii postilla (erikoisluvalla) käydä liikeasioita hoitamassa muissa seuduissa, olisi siitä ollut seurauksena kaikkien juutalaisten häätäminen maastamme, niidenkin, jotka olivat täällä syntyneet ja kasvaneet.

Tätä tarkoitusta peläten, koska ei mitään lain turvaa ollut, jättivät juutalaiset hakemuksen Senaattiin, jossa anoivat lupaa saada jäädä maahan asumaan. Vastaus tuli 29 pnä 1889 maamme kuvernööreille osoitetun kansliatoimikunnan kirjelmän muodossa. Sen sisältö ansaitsee tulla lähemmin tarkastetuksi.

Tässä kirjelmässä luetellaan ensiksikin kaikki ne henkilöt ja perhekunnat, jotka saavat jäädä maahan kuvernöörin kuudeksi kuukaudeksi kerrallaan antaman oleskelupiletin nojalla. Mutta kaikki ne yksityiset taikka perhekunnat, joiden nimeä ei kirjelmässä ollut, käskettiin viipymättä karkoittaa maasta. erityisissä säälittävissä tapauksissa sai maassa oleskelu kestää sen vuoden loppuun, pitempää aikaa ei missään tapauksessa. Se, joka tarkemmin seurasi näitä oloja silloin, muistaa hyvin sen jahdin, jota juutalaisia karkoittamisessa käytiin. Armotta monet pantiin rautoihin ja kuletettiin maasta pois. Sellainen heidän kohtalonsa.

Paljon parempaa ei lupakirja luvannut niille, jotka saivat luvan jäädä maahan. Heille asetettiin elämänehdot niin koviksi kuin ne suinkin voi asettaa. Henkensä elatukseksi saivat he harjoittaa vanhojen vaatteiden, paperossien, tulitikkujen ja muiden sen arvoisten tavaroiden kauppaa, ainoastaan niillä seuduilla, joissa heillä oli oleskelupiletin mukaan lupa asua. He eivät saaneet asua 3 km kauempana kaupungista, eikä muuttaa muihin kaupunkeihin kuin Helsinkiin ja Viipuriin. Kerjääminen sekä pieninkin lain rikkominen oli maasta karkoittamisella rangaistava.

Mutta kirjelmän sisältö ei ole vielä tässä. Sen tarkoitus on hävittää juutalaiset kerrassaan sukupuuttoon maastamme. Siinä säädetään, että jokainen juutalaisnuorukainen siirryttyään asevelvollisuuttaan suorittamaan sotaväkeen ei sen perästä saa asettua asumaan maahan. Tässä huomautettakoon, että jokainen terve juutalaisnuorukainen on velvollinen suorittamaan sotapalvelusta venäläisessä sotaväessä. Samoin ne henkilöt, jotka täällä menevät naimisiin, ovat tämän asetuksen mukaan heti pakoitetut muuttamaan maasta pois.

Tämä kaikki viittaa siihen, että silloinen senaatti toivoi, että kun se estää sotaväkeen kelpaavat nuorukaiset palaamasta maahan, karkoittaa naimisiin menneet rajan ulkopuolelle, niin tottahan kaikki vanhat pariskunnat, sotaväkeen kelpaamattomat raakit sekä vanhat piiat ja pojat kerran loppuvat ja silloin on juutalaiskysymys meillä ratkaistu.

Mutta se oli suuri erehdys se. Sillä kansa, jonka suonissa virtaa voimakas elonvirta, ei ole niinkään helposti loppuun kuristettu. Tuollaiset vainot sitä vaan karaisevat ja valmistavat vastaan ottamaan vaikka mitä. Niin se on käynyt juutalaisten kanssa kaikissa maissa ja niin se kävi meilläkin. He kaikista puristuslaeista huolimatta ovat lukuunsa nähden säännöllisesti lisääntyneet ja hankkineet itselleen suotuisimmat elämänehdot kuin mitä laki sallii.