Sapatti vai ei?

Joissakin kristillisissäkin piireissä pidetään sapatin viettoa yhtenä uskonelämän peruspilareista.  Kuuluuko se meille ns. pakanakristityille? Vai onko se yksi Mooseksen lain kohtia, jotka uhrimenoineen ja juhlapyhineen jäi tarpeettomina pois Jeesuksen ansiosta.

Sapatin viettoa perustellaan tietysti Raamatulla. Jumala loi maailman kuudessa päivässä ja seitsemäntenä lepäsi. Neljännessä käskyssä muistutetaan: muista pyhittää lepopäiväsi. Ja ennen kaikkea Mooseksen laissa sapatin vietto on yksi tärkeimmistä kohdista, jonka halveksuminen saattoi jopa aiheuttaa kuolemantuomion.

” Ja Jumala siunasi seitsemännen päivän ja pyhitti sen, koska hän sinä päivänä lepäsi kaikesta luomistyöstänsä”, sanotaan Raamatun alkulehdillä. Pyhittäminen tarkoittaa erottamista eli se on erilainen kuin arkipäivät ja siinä erityisesti mainitaan lepääminen. Se on siis lepopäivä. Sapatti-nimi tuli käyttöön vasta Mooseksen aikana, jolloin Israelin kansalle annettiin yksityiskohtaiset käskyt sen viettämisestä.

Sapatin viettoa kannattavat kristityt vetoavat myös siihen, että alkuseurakunta vietti sapattia. Kuitenkin Apostolien Teoissa mainitaan sapatti lähinnä niissä yhteyksissä, kun apostolit julistivat evankeliumia juutalaisille, jotka kokoontuivat sapatteina sunagoogiin ja muutenkin olivat asennoituneet kuulemaan Jumalan Sanaa sapatteina. Ei Paavali tai muutkaan apostolit missään kehoittaneet pakanuudesta kristityiksi kääntyneitä sapatinviettoon.  Ainut UT:n kirjeissä mainittu sapattia koskeva kohta on Kol. 2:16 Älköön siis kukaan teitä tuomitko syömisestä tai juomisesta, älköön myös minkään juhlan tai uudenkuun tai sapatin johdosta. 

Ei siis kehoitettu sapatin viettoon vaan pikemminkin annettiin vapaus viettää sitä tai olla viettämättä.

Eikö sitten ole tarpeen pitää lepopäivää? Tottakai, sitähän Jumala seitsemännen päivän pyhittämisellä ja neljännen käskyn lepopäivän pyhittämisellä tarkoittaa. Mutta se on tarkoitettu meidän parhaaksemme eikä rasitukseksi. Sen oikea viettäminen on meidän fyysiselle ja psyykkiselle hyvinvoinnillemme yhä tärkeää kuin yöuni. Jeesus sanoikin: ”Sapatti on asetettu ihmistä varten eikä ihminen sapattia varten.”

Ateistisissa maissa on jossain kokeiltu päästä irti seitsemän päivän työviikosta esimerkiksi kymmenen päivän rytmiin. Mutta se ei ole ihmisen keholle sopinut. Viikon pituus ei ole tullut auringon, kuun tai maan kiertoliikkeistä, vaan Jumala on sen säätänyt ihmistä varten. Luoja on tiennyt, mikä tulee olla viikottaisen levon jaksoväli.

Nykymaailmassa toki moni joutuu työn takia poikkeamaan ihanteellisesta seitsemän päivän lepojaksotuksesta. Ei jonkin erityisen päivän pitäminen lepopäivänä olekaan itsetarkoitus, joissain töissä joutuu sen pitämään vaihtelevina päivinä. Muistetaan se, että ”sapatti” on ihmistä varten eikä päinvastoin.

Entä sitten, mikä viikonpäivä se lepopäivä sitten pitäisi olla? Muslimit pitävät sitä perjantaina, juutalaiset lauantaina ja kristityt sunnuntaina. Kuka on oikeassa? Jos käyttää nimitystä ”sapatti”, onhan se nimensä puolesta lauantai. Latinalaisissa kielissä  lauantai onkin Sabato. Kristityt eivät yleisesti käytä lepopäivästään nimeä sapatti. Sunnuntai oli aikoinaan viikon ensimmäinen päivä, se on Jeesuksen ylösnousemuspäivä ja siitä käytetään nimitystä ”Herran päivä”. Latinalaisissa kielissa sunnuntai on Domingo eli Jumalan päivä. Kristityistä enemmistö pitääkin lepopäiväänsä sunnuntaina, Herran päivänä.

Me emme siis vietä sapattia, vaan lepopäivää. Lepopäivänä irrottaudutaan normaali toimeentuloon liittyvistä askareista. Se ei tarkoita välttämättä makailemista, vaan siihen usein liittyy jumalanpalveluksessa käynti. Myös erilaiset harrastukset auttavat kehoamme ja mieltämme rentoutumaan. Ei lepopäivässä ole jotain ruumiilliseen rasitukseen rajoittavaa sääntöä. Jos arkityö on toimistotyötä, sopii lepopäivään erinomaisesti ruumista rasittavakin harrastus. Pääasia, että erotamme eli pyhitämme sen viikon päätyöstä.

Olen itse vuosikymmenet toiminut pienyrittäjänä. Siinä ammatissa on suuri kiusaus jatkaa työviikkoa sunnuntainakin ja helposti mennään siihen, että työ ottaa kaiken ajan ja lepopäivä jää pitämättä.  Heti yrittäjänuran alussa otin kuitenkin sen periaatteen, että sunnuntai pyhitetään lepopäiväksi. Ja se on pitänyt – ehkä pari kertaa on joutunut asiakkaasta johtuen tekemään työtä sunnuntainakin. 1980-luvulla oli minulla erityisen tiukkaa työssä ajanpuutteen vuoksi. Muistan noin kolmen vuoden jakson, jolloin työskentelin pitkät päivät, vain yöuni sen katkaisi. Kuusi päivää tein töitä, mutta  sunnuntain erotin lepopäiväksi ja ymmärrän nyt, että se varmaan pelasti minut loppuunpalamiselta.

Huilaillaan siis kukin kerran viikossa sillä tavalla, joka parhaiten irroittaa työasioista ja virkistää kehoamme, mieltämme ja henkeämme.

Martti Palomäki

Kategoria(t): Yleinen. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.